maanantaina, marraskuuta 6

Hanki Braun ja kotivakuutus

Vanhemmillani oli ollut jokusen vuoden Braunin Aromaselect kahvinkeitin termarilla (kuvassa). Laite oli ilmeisen pidetty ja hyvin toimiva, kunnes alkoi vuotaa vettä. Pieni vedenvuoto ei vanhempiani säikäyttänyt, ennen kuin keitin eräänä aamuna rupesi myös savuamaan. Onneksi tästä ei seurannut hetkellistä ikävää hajua kummempia ongelmia.


Minulla on omassa kodissani myös Braunin Aromaselector, tosin lasipannulla ja maitovaahdottimella tuunattuna. Nyt sekin alkoi vuotaa. Savua ei vielä nouse, mutta eipä tuota uskalla enää yksin töpselissä pitää.

Miksi kirjoitin tästä tänne? No ettei kukaan muu hanki tuollaista helvetinkonetta. Selkeä tyyppivika, sano!

M-A:n kanssa emme ole vielä päättäneet uuden kahvinkeittimen hankinnasta. Vanhempani sen sijaan tekivät jo ostopäätöksensä. Arvatteko jo, minkä ostivat? No Braunin tietysti! Kun siitä edellisestä jäi ihan toimiva varapannu vielä!

---

Samassa yhteydessä voisin mainita myös yhdestä Severin-merkkisestä kahvinkeittimestä, joka meillä oli inttiaikoina messissä (Severin valmistaa kaikista laitteista sen halvimman vaihtoehdon Prisma-myyntiin). Se unohtui yhden leirin ajaksi päälle, ja kun palasimme viikon jälkeen kasarmille, oli laitteesta jäljellä enää epämääräinen muovimöykky, josta lähti sähköjohto. Se oli siistiä!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Valistukselle toki. Urheaa esitaistelua.

Severinistä tulee mieleen eräs jalkakylpylaite ja siitä jalkakylpylaitteet yleensä.

Jalkakylpylaitemainoksissa kun ei koskaan paljastu se, kuinka helvetinmoinen mekkala laitteesta kuuluu, kun ne mainoksen ihanat kuplat alkavat terapeuttisesti kutitella varpovälejä. Ei siinä, kuulkaa, pysty musiikkia kuuntelemaan tai televisiota katsomaan samaan aikaan.

Hur hur. Pul pul.

Anonyymi kirjoitti...

Braunista tuli mieleen parranajokoneiden klassinen taisto. Braun vs Philips. Itse tulen Philips -perheestä, enkä sortuisi Brauniin koskaan. Jo ukkikin totesi niiden muistuttavan mikrofoneja. Kyllä minä suihkussa laulamisesta tiedän, olen kuullut ja kokeillut, mutta parranajon aikana tuo mennee jo liian pitkälle. Olen vanhan kansan entisen jäsenen kanssa samaa mieltä.


"You're either Philips or against us."

Anonyymi kirjoitti...

Vanha kansa on kyllä jännää porukkaa.
Aina niistä kuulee, mutta missään ei näy. Vähän niinku tontut näin joulun alla! Kuka voi tulla ikkunan taa?

Anonyymi kirjoitti...

Toivon, ettet kommentoi blogissasi minun elämääni.

Terveisin Äiti

Anonyymi kirjoitti...

Braunit kyllä alkavat päästää vettä alleen lähes poikkeuksetta parin vuoden jälkeen (näitä nähnyt kun taloudessa ollut). Oikeastaan voisin todeta, etten ole koskaan törmännyt Brauniin jolla näin ei olisi käynyt. Kyse taitaa olla tiivisteistä, koska velipoikakin moisen korjasi keitintä putsatessaan.

-Jorde